Pages

2014-05-07

Stressiä

Viime viikonloppu vierähti kotikotona muuttopuuhissa. Iskä myi talonsa... *nyyh* :/ Talo on itse rakennettu ja se valmistui kolmetoista vuotta sitten. Vaikka en siellä kirjoilla ole koskaan asunut, on se silti ollut mulle enemmän koti kuin muut osoitteet, joissa olen viettänyt vuodesta viiteen vuotta. Äiskä muutti viime vuonna toiseen kaupunkiin, pois mun viimeisestä "asunvieläkotona-kodista", eli siltäkin puolelta mun "koti-optio" on jo pelattu. Tulee jotenkin kauhean juureton olo ja paine kasvaa aikuiseksi ja itsenäiseksi, kun ei ole sellaista varmaa paikkaa, minne palata.


Rakas kotikoti <3
Eli enivei myös mun kotikotona varastoinnissa olleet tavarat piti pakata laatikoihin väliaikaissäilöön kiikuttamista varten. Kesällä alkaa uuden pirtin rakennusprojekti, sillä välin iskä ja äitipuoli asuvat pienessä vuokrakämpässä. Muuttohommien lomassa mun olisi pitänyt tehdä maanantaiaamuksi esitelmä seminaarikurssille. Jo tavaksi muodostuneella metodilla väkersin sen sunnuntai-iltana noin kahdessa tunnissa, ja lopputuloskin oli taas sen mukainen. Onneksi se kurssi on nyt taputeltu, ja nopat kilahtanevat tilille lähipäivinä. Yksi asia ruksittavaksi to-do-listalta.

Koska tuo esitelmäprojekti jäi taas viime tippaan, myös keskiviikon tenttiin valmistautumisen aloittaminen myöhästyi auttamatta. Kyseessä on sama kurssi, jota yritin tenttiä jo viime kuussa, mutta silloin olin liian innoissani Saksaan pääsystä, enkä jaksanut keskittyä lukemiseen. Tällä kertaa ehdin lukea (suppean) prujun kertaalleen läpi. Istuin tenttisalissa täydet neljä ja puoli tuntia, enkä silti saanut kunnollisia ratkaisuja tehtäviin. Despairrrrr... Kiinnostus kurssin aiheeseen eli prosessitekniikkaan on täys kymppi (not), mutta koska kyseessä on _pakollisen_ sivuaineen kurssi, on siitä jollakin keinolla päästävä läpi. Kesätentissä sitten uutta yritystä :(

Mun alkuviikon mielialaa on varjostaneet myös pienet rypyt rakkaudessa. Ei voi sanoa, että oltaisiin Murun kanssa riidelty tai edes kinattu, mutta ei vain oltu viime skypetreffeillä samalla aaltopituudella. Olisin sairastellessani ja opiskeluja stressatessani kaivannut enemmän huomiota ja tukea kuin tällä kertaa oli tarjolla. Kaukosuhteessa pienten huomionosoitusten tärkeys jotenkin korostuu, ja yksinkertaisista asioista muodostuu helposti isoja ärsytyksenaiheita ihan turhaan, jos niitä ei saa käsiteltyä. Tänään olisi vielä tarkoitus skypettää, mutta kovin pitkää rupattelutuokiota ei taida ehtiä järjestää, kun mun nukkumaanmenoaika lähenee uhkaavasti, eikä miestä vielä näy eikä kuulu...

Noh, jospa tää viikko huomenna jo alkais näyttää pikkasen aurinkoisemmalta.

1 comment:

  1. Noita ylä- ja alamäkiä tulee... Jos toinen on väsynyt tai kipeä, eikä ajatukset ihan aina kohtaa eikä saa ymmärrystä toiselta, siitä tulee tosi paha olo. (Ja mäkin kun jouduin syksyllä sairaalaan, niin mua vähän harmitti että mun mukana oli siellä mun EKSÄ eikä Gerhard...ja koko sinä aikana, kun olin siellä, en saanut yhtäkään puhelua enkä tekstaria -.- ) Meilläkin on ollut noita, mutta kyllähän itse kullakin on aina pientä känkkäränkkää ja kyllästymistä. Aika auttaa :)

    ReplyDelete