Pages

2014-08-31

Venetsialaiset

Elokuun viimeinen viikonloppu kuuluu luonnollisesti viettää mökillä luonnon helmassa <3 Viime vuodet olen täysin missannut venetsialaiset hengatessani Saksassa, joten nyt perjantaina singahdin Luvialle heti kun hautajaisilta kerkesin.

Ensimmäisenä ohjelmanumerona haettiin iskän kanssa naapurimökiltä Doris-koira lenkityslainaan. Omaa karvaturria dädi ei matkusteluintoilultaan halua hankkia, mutta poimii mielellään rusinat naapureiden koirapullista. Törmättiin matkalla valtavaan jättipalsaminiittyyn, ja onnistuin säikähtämään niiden poksahtavia siemenpalkoja! :D


Tätä kaveria olisi joku muukin saattanut säikähtää!
Koiralenkin jälkeen lähdettiin lenkkeilyttämään mönkijää sienestysmielessä. Navigoitiin salaiselle kanttarellipaikallemme, mutta parin sienivauvan lisäksi ei mitään kerättävää löytynyt. Ilmeisesti sato ei ollut vielä uusiutunut viikontakaisen elonkonrjuun jälkeen. Juoksuhautoja kyllä löydettiin - Muru olisi ollut varmasti innosta piukeana! Onneksi Hellulla oli ollut sienten suhteen parempi tuuri tattipaikalla, ja saatiin päivälliseksi herkullista tattikastiketta.


En tiedä oliko aikainen aamuherätys syynä, vai painoiko lopputenttistressin univelat vielä, mutta olin ihan valmis sänkyyn jo yhdeksältä illalla, mikä on siis noin kolme tuntia ennen mun normaalia nukkumaanmenoaikaa. 


Lauantaina vietettiinkin sitten Suomen luonnon päivää, ja mikäs sen parempi paikka, kuin keskellä Suomen luontoa! Olen alkanut kouluttaa iskästäkin geokätkökaveria, ja tehtiin vihdoin sille oma käyttäjätunnuskin. Eka purkki löytyi kauppareissun yhteydessä Luvian keskustasta mahtavan kauniin auringonkukkapellon vierestä :)

Lounaan jälkeen päätettiin tehdä pieni venereissu Säpin majakkasaareen.Oon veneillyt iskän kanssa jo ennen kuin olen osannut kävellä, ja se on kanssa yksi harrastus vertaansa vailla! Viime kesät olen kuitenkin ollut melkein kokonaan poissa Suomesta, enkä hirveästi ole päässyt mukaan veneretkille. Iskä riemuitsi tuunatusta moottorista ja mä nautin pompuista aallokossa :) Matka mökkirannasta Säppiin taittui 26 minuutissa!



Paatti poijuun ja gepsi päälle. Kivenkolosta sarvipäiden valvovien katseiden alta löytyy tuota pikaa iskän kätkö numero 2 ja mullekin ensimmäinen maastoluokitukseltaan 5/5 -löytö! Tyrnimarjatkin vaikuttivat jo sopivan kypsiltä - nekin olisivat olleet Murun suurta herkkua.

Säpissä voi törmätä kätköpurkkien lisäksi ylämaan karjaan ja muflonilampaisiin!
(Ei nähty lampaita, kuvassa eri nisäkäslajin edustaja.)
Kätköpyörähdyksen jälkeen mä jaksoin vielä kavuta majakan 140 askelmaa, mutta iskä jäi mieluummin alas höpöttelemään "majakanvartijalle", mun nähdäkseni umpijuopolle kylähullulle, joka kertoi nuoruudessaan toimineensa mm. pillupoliisina, siemaillen samalla salmaria kahvikupista

Takaisin kotirantaan saavuttaessa oli saunakin jo lämmin. Rantaterassille paistoi aurinko eikä tuulikaan sopinut siihen lainkaan, joten hiukset tarkeni pestä meressä :) Vesikin tuntui reilusti lämpimämmältä kuin juhannuksena. Myös sudenkorentojen mielestä terassilla oli lämmin, sillä niitä kuhisi siinä ainakin pari tusinaa.


Illalla oli tarkoituksena vielä huristella Laitakariin katsomaan venetsialaisten ilotulitusta. Pimeän tullen oltiin kuitenkin kaikki jo niin väsyneitä, että tyydyttiin katselemaan rakettien kajastusta lahden yllä, kunnes tuli uni silmään.


Tänään palaan sivistyksen pariin, käyn moikkaamassa pappaa, vierailen Minden luona ja illaksi majoitun siskolle linkkariaseman viereen. Kahdelta yöllä hurahtaa bussi Helsinki-Vantaan suuntaan, jiihaa!


PS. Maailma ei enää ole entisensä sen jälkeen, kun mökilläkin kuuluu 3G-netti. Melkoinen vääryys.

No comments:

Post a Comment