Pages

2015-02-11

Menossa jonnekin?

Huomaan alitajuisesti suhtautuneeni Genevessä olemiseen ajatuksella, että tämä on väliaikaista. "Kyllä tästä selvitään, kyllä mä sitten Suomessa/Saksassa taas..." Pitäisi osata muuttaa tätä mielentilaa niin, että kyllä tämä nyt oikeasti on se tämänhetkinen tukikohta, koti, kunnes jotain isompaa muutosta tulee eteen. Joo, mun täytyy palata Suomeen vielä ennen huhtikuun puoliväliä hoitamaan valmistumiseen liittyvät jutut ja opiskelijakämpän tyhjennys, mutta sehän on vain poikkeamista. Sitten olisi tarkoitus tulla tänne ihan kunnolla.

Taustalla tähän mun "tuuliajolla"-oloon mitä ilmeisimmin on poikaystävän edelleen jatkuva epävarmuus tulevasta, mistä syksyllä kirjoitin. "Mutta kun en mä tiiä mitä kaikkea tulee tapahtumaan. Mitä jos sitä ja tätä ja tota..." Niin, mistäpä mäkään tai ylipäänsä kukaan voi sitä tietää, mitä tulee tapahtumaan. Aina voi jossitella, mutta kannattaako se kaikissa tilanteissa? Jos aina pelkää asioita, jotka potentiaalisesti saattaa tapahtua, niin uskaltaako silloin tehdä mitään, pystyykö nauttimaan hetkestä?

Puhuttiin viikonloppuna pitkään tästä kaikesta, ja mulle valkeni yllättäen, että Murulla on sitoutumiskammo. Tyyppi ei varmaan itsekään ole sitä ihan tajunnut, mutta sain sivulauseesta kiinni. Siitä tuntuu kauhean isolta, vakavalta ja lopulliselta että mun pitää seuraavien viikkojen aikana irtisanoa mun suomikämppä. Sitten ei ole samalla tavalla "takaporttia" sen varalta, jos homma ei toimikaan, ja mulla ei ole enää sitä varapaikkaa Suomessa. Mutta ei se tarkoita, etteikö siinäkin tapauksessa olisi olemassa jokin ratkaisu.

Musta on aikaisemmin tuntunut tosi kamalalta tuo epävarmuus, kun olen väkisinkin kokenut, että mussa on jotain vikaa. Että teen jotain väärin tai en vaan riitä. Mutta nyt ymmärrän, että ei se ole välttämättä henkilökohtaisesti musta johtuvaa, vaan jotain muuta. Pelkoa oman tilan menetyksestä, sidotuksi tulemisesta, vastuusta. Ehkä pelkoa siitä, että toinen kuitenkin hylkää, niin kuin ennenkin on käynyt. Paniikki siitä, että pitäisi nyt määrätä loppuelämästä. Kuitenkin nyt on nyt, ja asiat muuttuu, ja ihmiset niiden mukana. Ei tarvitse ajatella joutuvansa tulevaisuudessa vangiksi sen vuoksi, mitä nyt päättää ja tekee. Meidän täytyy nyt yhdessä käydä läpi niitä pelkoja ja syitä niiden takana, ja miettiä miten ne voidaan kohdata ja ratkaista.

7 comments:

  1. Hyvä että tässä kohtaa tuli puheeksi nuo sun miehen ajatukset, ehkä sillekin oli ihan hyvä, että sai sanottua. Se on aina vaikeaa, uudet tilanteet ja vastuunottaminen toisesta on yllättävän pelottavaa! Tässä tilanteessa sun kohdalla auttaa vain ja ainoastaan se, että alat rakentaa omaa elämää sinne. Ehkä sille toisellekin tulee varmempi olo, kun sulla on asiat kondiksessa.:)
    Ja mun kanssa voi aina lähteä vaikka pitkäksi viikonlopuksi Italiaan...! vinkkivinkki.:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, oon mä siitä yrittänyt monesti jo nyhtää ajatuksia ulos, mutta raukka on kova varomaan sanojaan ettei vaan pahoita mun mieltä, vaikka hiljaisuus on oikeesti paljon pahempi. Eikä se oo varmaan ees osannut oikein miettiä ja tunnustella syvemmin niitä omia fiiliksiään.

      Mä oon nyt koittanut vähän tutustua ihmisiin täällä ja järjestää itselleni kaikenlaista ohjelmaa, antaa Murulle tilaa ja aikaa. Kyllä tässä varmaan pikkuhiljaa päästän eteenpäin. Tietenkin on vaan päällä sellanen paskan eskaloituminen (=paskaloituminen) niin kuin yleensä, että kaikki stressaava ja ikävä tapahtuu samaan aikaan. Työstressi, lopputyöstressi, työnhakustressi, asumisstressi, rahastressi, kämppisvitutusstressi, autottomuusstressi, pappa-joutui-sairaalaan-stressi... Pöh.

      Italia käy melkeinpä koska vaan ;D <3

      Delete
    2. No jopas on sulla stressin aihetta, ikävä homma :( Mutta yksi asia kerrallaan! Ja kaikkeen ei voi itse vaikuttaa, asenteella kyllä voi helpottaa oloa. :)

      Delete
  2. Tuo hetkessä elämisen vaikeus on tuttu juttu täälläkin! Tulin tänne alunalkaenkin sillä meiningillä että "tämä on vain väliaikaista, kyllä tästä selvitään". Odotan tulevaa (vaikka en tiedä, mitä se tuo tullessaan) ja haikailen menneeseen. Nyt kun selvisi, että miekkonen sai uuden työn ja tänne siis vielä jäädään niin on pakko ollut alkaa asennoitua siten, että kyllä tämä nyt vaan on mun koti tällä hetkellä. Uusi kämppä ainakin on nyt valittu ja muuttopäivä lukkoonlyöty, mikä ehkä auttaa asiaa. Tsemppiä sinne!! Toivottavasti selkenee teidän kuviot! Ei tämä meilläkään todellakaan mitään ruusuilla tanssimista ole ollut. Tietoisesti olen vain jättänyt parisuhdeasiat blogista pois, kun aikoinaan sain niin paljon paskaa niskaa avauduttuani niistä liiaksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä se jo jotenkin helpottaa sitä asettumista, kun on 'oma koti' :) Mulla tällä hetkellä on vaan niin sellanen olo, että kräshään ihmisten nurkissa niiden vaivoina ja ei viihdy kämppikset saati itse :D Muakin vähän mietityttää parisuhdejutuista kirjottaa, mutta ainakin toistaiseksi on ollut ihan ok näin ja saa ne sitten poistettua jos rupeaa häiritsemään myöhemmin. Kiva vaan joskus saada jotain ulkopuolista näkökulmaa niihin mielessä pyöriviin juttuihin. Kiitos tsemppauksista! :)

      Delete
    2. Pakko kommentoida :D Mä olen jättänyt parisuhdejutut ihan blogin ulkopuolelle sen jälkeen, kun joku oli etsinyt ja löytänytkin mun blogiin poikaystäväni nimellä :D creepy.

      Delete
    3. Muistan kun kerroit siitä! :D Ihme stalkkeri.

      Delete