Pages

2015-02-01

Yksvee

Olin ajatellut kirjoittaa jonkun hauskan postauksen blogin 1-vuotissynttärien kunniaksi. Mutkun ei tule niin ei tule. Kirjoitetaan sitten ihan vain tällainen tyhjänpäiväinen "onpahan pantu merkille" -postaus.

Aika paljon on ehtinyt vuoden aikana tapahtua. Tai lähinnä ehkä muuttua. Kun aloitin blogin kirjoittamisen, mulla oli tiettyjä visioita ja odotuksia lähitulevaisuudesta, mutta joo eihän ne asiat yleensä mene odotusten mukaan. En valmistunut sillä aikataululla kuin olisin halunnut, Murun väikkäripaikaksi paljastui Sveitsi ensisijaisesti toivotun Heidelbergissa pysymisen sijaan, seuraavasta stepistä töiden tai jatko-opiskelujen suhteen ei ole hajua. Eikä päästy 'omaan kotiin' asumaan, vaan pakko jatkaa kimppakämppäilyä määrittämättömään ajankohtaan saakka. Tuntuu aika oudolta tällasesta suomalaisessa erakkoympäristössä kasvaneesta vielä Itsenäisenä Aikuisena asua yhdessä muiden kuin oman kumppanin ja mahdollisen jälkikasvun kanssa. Hmmph. Dislike.

Kadehdin niitä ihmisiä, jotka tietää mitä tahtoo, joilla on jotain kunnianhimoa tai vähintään halua jonkin tietyn asian tekemiseen. Mua ei tällä hetkellä rehellisesti sanoen kiinnosta mikään. Ei tulevaisuuden töiden, ei edes harrastusten suhteen. Pakotin itseni ostamaan sen kuukausikortin uimahalliin, kun se oli tähän mennessä ainoa vastaantullut ei-kallis asia Sveitsissä, että tulisi edes jotain tehtyä. Kuitenkin mulla on joka päivä tylsää, ja sekin rassaa. Tylsyyden kärjistyessä äärimmilleen saatan toimertua pelaamaan vähän pleikkaria tai lukemaan kirjaa. Pari kertaa viikossa saatan päästä jopa ulos kämpästä tunnin reippailulle raittiiseen ilmaan. Teoreettisesti mulla olisi kyllä haluja esimerkiksi leipomiseen, tai valokuvailuun uudella kameralla, soiton opetteluun, juoksenteluun ja pyöräilyyn, luisteluun, lasketteluun... Se toteutus vaan kusee. Kaksi viimeistä maksaa liikaa ja muuhun ulkoiluun talvi on perseestä. Muihin juttuihin en osaa spesifioida tekosyytä, kunhan vaan yleisesti tuntuu vittumaiselta aloittaa. Haluaisin motivoitua. Auttaisi jos olisi motivoitunutta seuraa täällä, mutta kun kavereita ei oikein vielä ole ja Muru on laiska.

Leivoin mä keskiviikkona lime-valkosuklaamuffinsseja. Ja otin todisteeksi kuvan uudella kameralla. Hyviä oli. Reseptin nappasin Krissen blogista.


Parti parti nami nami

4 comments:

  1. Onnea blogi 1v! :) Kyllä kolahtaa taas postauksen teksti, kuulostaa niin tutulta. Se kunnianhimo ois kiva juttu, ois ihana olla yksi niistä onnekkaista ihmisistä jotka on aina tienneet mitä elämältään haluavat, itsellä kun ei ole mitään hajua! Ei täälläkään ole oikein kiinnostusta mihinkään, mutta pakko vaan yrittää rämpiä tässä masentuneisuudessa eteenpäin.. ja mua lähinnä se motivoitunut seura vituttaa, kun ite en saa revittyä sitä motivaatiota yhtään mistään. Tsempit sinne, ehkä me täältä suosta noustaan molemmat!

    Ja on muuten pirun hyvännäkösiä muffinsseja, minähän alotin juuri herkkulakon ja taistelen mielitekojani vastaan aika lujasti tällä hetkellä.. voin kertoa, että kuva ei auttanut ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tsemppiä myös sulle/teille! Asenteestahan kaikki viihtyminen pitkälti on kiinni, mäkin koitan muistaa joka päivä vähän skarpata :) Nyt lähden ulkoilemaan vaikka onkin tylsän harmaata.

      Mä en edes yritä herkkulakkoa, lähtis heti järki jos ei saisi päivittäistä suklaalääkitystä.

      Delete
  2. Onnea yksvuotiaalle! Mä söin eilen muuten ihan hullunhyviä muffinsseja, niissä oli valkosuklaa-hugo-kuorrute - tiedät varmaan sen Hugo-drinkin. Tuli vaan mieleen, että kokeilepa enskerralla :D

    Hei siistiä, uiminen on varmasti hyvä ajanviettotapa, ja pysyy vielä hyvässä kunnossa. Ja käyt läpi kaikki ilmaiskohteet Genevessä! Ja kamera aina mukaan, niin pääset postailemaan Geneve-vinkkejä meille.;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Reseptiä? :D Kaipa täältäkin luulis Hollundersirupia saavan. Aattelin joka viikko tehdä jonkun kokkauskokeilun. Nyt haussa ois ainekset Runebergintorttuihin ;)

      Mua on Saksassa testaamissani uimahalleissa kyrpinyt yleinen kämäisyys, saunan puute ja olematon ilmastointi = sumu. Mutta tää lähihalli on siisti ja siellä taitaa olla asteen pari lämpimämpi vesi kuin Suomessa, niin ei ole viluttanut vaikkei saunaa olekaan. Vähän kyllä kiusaannutti suihkutiloissa, kun joku miespuolinen henkilökunnan edustaja ihan pokkana pesi paikkoja vesiletkun kanssa kun itse koitti peseytyä :D

      Toivon että ilmat vähän paranis tästä, niin pääsis ottamaan jotain vähän aurinkoisempia kuvia! Tällä hetkellä tuntuu, että kaikista tulee automaattisesti mustavalkoisia x)

      Delete