Pages

2015-12-14

L'escalade


Keskiaikaisiin asuihin pukeutuneet soihtukulkueet marssivat kaupungin läpi. Rummut paukkaavat ja ratsumiehet laukkaavat. On muskettisotureita ja kanuunoita. Genevessä juhlitaan Fête de l'escaladea.

Jokavuotisen tapahtuman historia ulottuu vuoteen 1602, jolloin joulukuun 12. yönä Savoyn ruhtinaan joukot hyökkäsivät kaupunkiin. Hyökkääjät ryhtyivät pimeän turvin kiipeämään kaupungin muureja ylöspäin, mutta yövartija äkkäsi nämä ja ampui hälytyslaukauksen, joka herätti kaikki asukkaat. Tarinan mukaan eräs neuvokas rouva keksi kaataa padallisen kiehuvan kuumaa vihanneskeittoa muurilla tikkaiden varassa kiikkuvien hyökkääjien päälle, ja hyökkäys torjuttiin onnistuneesti.

Läpi koko viikon vanha kaupunki on täynnä hulinaa. On keskiaikaisia markkinakojuja täynnä ruokaa ja käsitöitä, opaskierroksia, kivenveistoa, miekkailua, luentoja museoissa, soihdunrakennusta ja konsertteja. Salainen kapea käytävä, Passage de Monetier, on avoinna yleisölle vain L'escaladen aikaan. Salakäytävän läpi joutuu hivuttautumaan paikoin ihan sivuttain, mutta sen päässä saa palkinnoksi lämmintä hehkuviiniä.


Juhlinta aloitettiin jo edellisenä viikonloppuna juoksemalla vanhan kaupungin läpi Course de l'escalade tuhansien jalkaparien tahdissa. Minäkin osallistuin, ensin "huoltojoukkoihin" päivävuorossa ja illalla 7,3 kilometrin kirmaukseen. Muru oli Saksassa, eikä päässyt kannustamaan, mutta onneksi Karolina oli kisakaverina ja Annika pitämässä peukkuja :) Ehkäpä juoksukisojen suosituimpana osuutena on hupisarja, jossa ei kisata nopeudesta vaan siitä, kenellä on hupsuin asu. Me bongattiin ainakin Minioneja, tonttuja, Super-Mario, veturi vaunuineen sekä lohikäärme.


Meillä l'escaladen vietto huipentui pikkujoulupippaloihin, joissa menuun kuului Murun paistamia burgereita omena-sinappi- sekä karpalo-BBQ-kastikkeiden kera, sovelletun reseptin mukaan tehtyjä joulutorttuja, ruotsalaisia pipareita ja marmite. Tänä päivänä l'escaladen symbolinen keittopata on siis suklainen, ja vihannekset sen sisässä marsipaania. Suklaapadan kumauttavat rikki pöydän vanhin ja nuorin juhlija yhteistuumin, huutaen samalla "Ainsi périrent les ennemis de la République!" (Mikä tarkoittaa kutakuinkin: "Näin kukistuivat tasavallan viholliset!") Meidän pikkujoulupöydässä oli ihan vain söpö pikkupata, jonka Freddie ja Tiago pääsivät räsäyttämään. Ne kaikista isoimmat ovat kooltaan keilapallon vetoisia ja maksavat satoja frangeja :p

Tontuille loppuhuomautuksena, että joululahjaksi toivotaan expansionia Cards Against Humanityyn.


Every December Geneva celebrates L'escalade - a festival to commemorate victory against an attack on the city in 1602. The celebrations involve eating a chocolate specialty that is shaped like a cauldron, medieval markets and marches, a race through the old town, and cannon fire. Our own celebrations also involved eating burgers and playing Cards Against Humanity.

1 comment:

  1. Hahaha tuo haiku :--D

    Ja tuo tapahtuma, haluisin niin kokea jotain keskiaikaista. Oon ihan hulluna keskiaikaisiin juttuihin ja haluisin elää siellä (no en sit tiiä olisko niin idyllistä) :D

    ReplyDelete